Kysy asiantuntijalta

Rintaan ja vasempaan käteen säteilevä niskakipu

14.1.2015Asiantuntija vastaa
Hei,

Niskani ja vasen käteni ovat todella kipeät. Lisäksi rinnan vasemmalla puolella pistelee ja olo on inhottava. Pistelevä kipu ja ahdistava olotila vaikuttavat myös nukkumiseeni. Mitä minun pitäisi tehdä?
Hei,

Niska-hartiaseudun vaivat ovat varsin yleisiä varsinkin istumatyötä tekevillä. Tavallisimmin ongelmat ovat toiminnallisia ja johtuvat lihastasapainon ja ryhdin häiriöistä sekä haitallisesta kuormituksesta, jota esimerkiksi epäergonomiset työskentelyasennot saattavat aiheuttaa. Paras tapa ehkäistä ja hoitaa tämänkaltaisia vaivoja on kohentaa vartalon ja hartianseudun lihasvoimaa ja liikkuvuutta erilaisin harjoittein.

Käsivarsiin säteilevä kipu tai puutuminen saattaa liittyä hyvänlaatuisiin toiminnallisiin vaivoihin hermojen joutuessa ahtaalle kireiden pehmytkudosten väliin. Todennäköisesti kohdallasi myös rinnan puolella tuntuva oire liittyy samaan kokonaisuuteen. On kuitenkin hyvä, että lääkäri tutkii sinut vastaanotolla ja arvioi mahdollisten jatkotutkimusten tarpeen sekä tilanteeseesi sopivan hoidon.

Ystävällisin terveisin,

Jaakko Halonen
Yleislääketieteen erikoislääkäri
Terveystalo
Asiantuntija vastaa

Onko mielessäsi terveyteen tai hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä? Poimimme yleisesti kiinnostavia kysymyksiä vastattavaksi Asiantuntija vastaa -palstalla.

Lähetä kysymys

* 030 6000 call charges from mobile phones 8,35 cent/call + 19,33 cent/min and from landline network 8,35 cent/call + 3,20 cent/min. Queuing is also subject to charges.

Terveystalo has Labquality Qualificationin ISO 9001:2015 certificate

Member of The Association for Finnish Work

Finnish service

Suosikit

Tervetuloa Oma Terveys -palveluun!

Oma Terveys -palvelun kautta näet tulevia hoitotapahtumiasi ja aikaisempiin käynteihisi liittyviä tietoja. Etusivulla esitetään tiedoistasi kooste - lisää tietoja löydät muista osioista.

 

Kehitämme sivustoa jatkuvasti - anna palautetta ja vaikuta.

Valitse sinua kiinnostavat aiheet

Lapsen terveys

Liikkujan terveys

Miehen terveys

Naisten terveys

Senioirin terveys

Terveystalo toimii yli sadan urheiluseuran yhteistyökumppanina. Valitse seura, johon itse tai perheenjäsenesi kuuluvat.