Kysy asiantuntijalta

Kysymys eturauhasvaivoista

5.11.2015Miehen terveysAsiantuntija vastaa
Olen 36-vuotias mies ja kärsinyt noin reilun kuukauden eturauhasvaivoista, joihin olen saanut diagnoosin ja lääkityksen. Labrakokeet olivat normaalit. Sain antibiootit ja tulehduskipulääkkeen ensioireisiin, jotta tilanne saatiin rauhoittumaan. Nyt menee 3 kk:n kuuri Xatralia 10 mg kerran päivässä.

Kysymys jatkuu:


Oireet ovat helpottaneet, mutta edelleen on samoja oireita lievempänä kuin akuutissa tilanteessa: paineen tunnetta peräsuolessa, pistelyä virtsaputkenpäässä, nivuskipuilua sekä lihasjännitettä lantion ja reisien lihaksissa. Pystyn kävelemään ja istumaan, kunhan sitä ei ole liikaa.

Koska olisi hyvä tulla päivittämään tilannetta, jos oireet jatkuvat? Voinko syödä Xatralin kanssa samaan aikaan kurpitsa-sahapalmu-pygeumkapseleita? En tiedä onko niistä apua, mutta voisin kokeilla, jos estettä siihen ei ole.

Hei,

Xatralin käyttöön mainitsemasi tuotteen kanssa yhtä aikaa ei ole estettä. Antibiootit, tulehduskipulääkkeet ja virtsaamistakin helpottavat ns. alfasalpaajat (Xatral) ovat eturauhastulehduksen hoidon perusta. Tilannetta voi helpottaa myös lämpimillä istumakylvyillä sekä siemensyöksyillä. Tilanteen kroonistuessa kipuoireeseen voidaan käyttää perinteisiä ns. trisyklisiä masennuslääkkeitä (esim. Triptyl). Niillä on todettu varsin hyvä teho kroonistuneessa kivussa ja niiden annosta nostetaan pikkuhiljaa. Tyypillisiä oirehuippuja tulee syksyisin ja keväisin. Jos tilanne ei vaan tunnu helpottavan, tule uudestaan käymään vastaanotollamme.

Ystävällisin terveisin,

Kirurgian ja urologian erikoislääkäri
Mika Raitanen
Terveystalo

Asiantuntija vastaa

Onko mielessäsi terveyteen tai hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä? Poimimme yleisesti kiinnostavia kysymyksiä vastattavaksi Asiantuntija vastaa -palstalla.

Lähetä kysymys

Muita aiheeseen liittyviä

Elämäntaparemontin aika?
Miehen terveys

Keski-iän kynnyksellä eletty elämä alkaa näkyä ja tuntua myös kehossa. Miehillä vatsa saattaa kasvaa, kolesteroliarvot kohota ja erektio oikutella.

Nelikymppisen miehen muistilista hyvinvointiin
Miehen terveys

Oman hyvinvoinnin kulmakivistä kannattaa pitää huolta. Liikunta, riittävä uni ja monipuolinen ruokavalio auttavat jaksamaan ja voimaan hyvin kiireenkin keskellä.

Mies kun tulee tiettyyn ikään
Miehen terveys

Erityisesti keski-ikäisen kannattaa seurata omaa terveyttään säännöllisesti. Silloin nostavat päätään ensimmäiset merkit riskeistä, jotka voivat vaikuttaa elämänlaatuun tulevaisuudessa.

Liikunta unohtuu ruuhkavuosia eläviltä miehiltä
Miehen terveys

Suomalaismies huolehtii perheestään ja omaisuudestaan, mutta ei edelleenkään ymmärrä pitää itsestään riittävää huolta. Omaan terveyteen liittyvistä asioista hän ei juurikaan halua kertoa eikä hakeu...

Varaa aika
Verkkoajanvaraus 030 6000*

Yhteystiedot
Jaakonkatu 3 A, 6.krs
00100 Helsinki

Vaihde: 030 633 11
Asiakaspalvelu: 030 6000*
Sähköpostit: etunimi.sukunimi@terveystalo.com

Lataa sovellus

*030 6000 puhelun hinta on matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min ja lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min. Jonotus on maksullista.

Terveystalolla on Labquality Qualificationin ISO 9001 -laatusertifikaatti - Klikkaa saadaksesi lisätietoa

Suomalaisen työn liiton jäsen

Suomalaista palvelua

Suosikit

Tervetuloa Oma Terveys -palveluun!

Oma Terveys -palvelun kautta näet tulevia hoitotapahtumiasi ja aikaisempiin käynteihisi liittyviä tietoja. Etusivulla esitetään tiedoistasi kooste - lisää tietoja löydät muista osioista.

 

Kehitämme sivustoa jatkuvasti - anna palautetta ja vaikuta.

Valitse sinua kiinnostavat aiheet

Lapsen terveys

Liikkujan terveys

Miehen terveys

Naisten terveys

Seniorin terveys

Terveystalo toimii yli sadan urheiluseuran yhteistyökumppanina. Valitse seura, johon itse tai perheenjäsenesi kuuluvat.