Kysy asiantuntijalta

Synnynnäinen kilpirauhasen vajaatoiminta

11.12.2014Lapsen terveysNaisten terveysMiehen terveysAsiantuntija vastaa
Vaikuttaako synnynnäinen kilpirauhasen vajaatoiminta elinikään? Lyhentääkö se elinikää hoidettuna? Minua huolestuttaa.
Kiitos kysymyksestäsi. Suomessa on vuodesta 1979 lähtien seulottu kaikkien vastasyntyneiden kilpirauhastoiminta napaverestä. Tämän vuoksi sairastuneet löydetään jo vastasyntyneenä ja korvaushoito voidaan aloittaa heti. Hyvin hoidettu synnynnäinen kilpirauhasen vajaatoiminta ehkäisee haitat ja lapsi kehittyy normaalisti. Aikuisten tilannetta ei ole riittävästi selvitetty, mutta vaikuttaa siltä, että vastasyntyneenä aloitettu ja hyvin toteutettu hoito ehkäisee myös myöhäiset haitat. Hyvin hoidetulla potilaalla on samankaltainen eliniän odotus kuin muillakin.

Vastasyntyneiden seulonta on hyvin tärkeää, koska hoitamaton synnynnäinen kilpirauhasen vajaatoiminta aiheuttaa pituuskasvun hidastumista, kehittyvien aivojen toiminnan häiriötä ja sitä kautta älyllisten toimintojen hidastunutta kehittymistä. Lisäksi kilpirauhasen vajaatoiminta vaikuttaa lähes kaikkiin eri ruumiin toimintoihin, esimerkiksi sydän ja verisuonitautiriskiin, ylipainoon ja luustoon.

Joni Suomi
ylilääkäri, sisätautien erikoisalajohtaja, Terveystalo
Asiantuntija vastaa

Onko mielessäsi terveyteen tai hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä? Poimimme yleisesti kiinnostavia kysymyksiä vastattavaksi Asiantuntija vastaa -palstalla.

Lähetä kysymys

Muita aiheeseen liittyviä

5 kysymystä luomista
Naisten terveysMiehen terveysSeniorin terveys

Miksi joillakin ihmisillä on paljon luomia? Miten tunnistaa huolestuttavat ihomuutokset? Ihotautien erikoislääkäri Maria Huttunen Terveystalosta vastaa luomia koskeviin kysymyksiin.

Viisi myyttiä uniapneasta
Naisten terveysMiehen terveysSeniorin terveys

Luulitko, että uniapnea on vain vanhojen ja ylipainoisten tauti? Moni suomalainen sairastaa sitä tietämättään. Hoitamattomana uniapnea laskee elämänlaatua tuntuvasti.

Läsnäolo ja yhteinen aika ovat parisuhteen liima
Naisten terveysMiehen terveys

Varsinkin kiireisessä arjessa kosketus ja läheisyys voivat hävitä huomaamatta. Lue asiantuntijoiden kolme vinkkiä, joilla parannat parisuhteen hyvinvointia.

Nauti joulusta ilman ruokaövereitä ja huonoa omaatuntoa
Lapsen terveysNaisten terveysMiehen terveysSeniorin terveys

Kaikki tuntevat ylensyönnin vaikutukset: turvottaa, tuskastuttaa, eikä vatsa toimi – tai toimii liiankin sukkelasti. Muistathan, että kohtuus joulupöydässä pitää olon hyvänä.

Varaa aika
Verkkoajanvaraus 030 6000

Yhteystiedot
Jaakonkatu 3 B, 3.krs
00100 Helsinki

Vaihde: 030 633 11
Asiakaspalvelu: 030 6000
Sähköpostit: etunimi.sukunimi@terveystalo.com

Lataa sovellus

030 6000 puhelun hinta on lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min, matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min.

Terveystalolla on Labquality Qualificationin ISO 9001 -laatusertifikaatti - Klikkaa saadaksesi lisätietoa

Suomalaisen työn liiton jäsen

Suomalaista palvelua

Suosikit

Tervetuloa Oma Terveys -palveluun!

Oma Terveys -palvelun kautta näet tulevia hoitotapahtumiasi ja aikaisempiin käynteihisi liittyviä tietoja. Etusivulla esitetään tiedoistasi kooste - lisää tietoja löydät muista osioista.

 

Kehitämme sivustoa jatkuvasti - anna palautetta ja vaikuta.

Valitse sinua kiinnostavat aiheet

Lapsen terveys

Liikkujan terveys

Miehen terveys

Naisten terveys

Seniorin terveys

Terveystalo toimii yli sadan urheiluseuran yhteistyökumppanina. Valitse seura, johon itse tai perheenjäsenesi kuuluvat.