Kysy asiantuntijalta

Niskan manipulointi

31.10.2012Asiantuntija vastaa
Kävin Terveystalossa OMT-fysioterapeutin vastaanotolla niska-hartiaseudun vastaanotolla. Fysioterapeutti piti päästäni kiinni, käänsi ja väänsi puolelta toiselle samalla vetäen ylöspäin, hakkasi selkää sekä paineli nikamia. Näin jälkeenpäin kaduttaa, varsinkin kun luin ettei hoitoa suositella niskapotilaille sillä se voi aiheuttaa mm. aivoveritulpan - ja fysioterapeutti teki minulle juuri niin, kuin ei saisi tehdä - eli väänsi samalla venyttäen niskanikamaa ja kun minulla on muutenkin erittäin huonot niskat. Tarvitseeko minun nyt pelätä, kun niska on jumissa ja olo on outo? Pelottaa, tuleeko jälkiseuraamuksia.

Kysyjä on oikeassa siinä, ettei manipulaatiota tulisi niskaan tehdä ensimmäisenä hoitona. En myöskään koskaan suosittele manipuloimaan mitään neuvottelematta hoitomuodon käytöstä ensin potilaan kanssa. Huonoa niskaa voi ja kannattaa kyllä kuitenkin hoitaa ja ainakin mobilisoida. Manipulaatio ei ole kielletty niskankaan osalta huolellisen harkinnan ja muiden hoitokeinojen kokeilun jälkeen, mutta erityisesti ensimmäisenä hoitokeinona se ei ole suositeltu. Kysymyksestä ei käy yksiselitteisesti ilmi, onko niskaa todella manipuloitu (kansanomaisesti niksautettu / rusautettu), vai onko kyseessä sittenkin ollut mobilisointi, joka on suositeltavaakin.

Huolissaan asiakkaan ei tarvitse olla, koska komplikaatiot (vakavat) olisivat jo tulleet esiin. Jumittunut olo on varmasti osin käsittelyarkuutta ja osin pelon aiheuttamaa.

Olli Aranko. OMT- fysioterapeutti; TtM

Asiantuntija vastaa

Onko mielessäsi terveyteen tai hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä? Poimimme yleisesti kiinnostavia kysymyksiä vastattavaksi Asiantuntija vastaa -palstalla.

Lähetä kysymys
Varaa aika
Verkkoajanvaraus 0900 30 000*

Yhteystiedot
Jaakonkatu 3 A, 6.krs
00100 Helsinki

Vaihde: 030 633 11
Asiakaspalvelu: 0900 30 000*
Sähköpostit: etunimi.sukunimi@terveystalo.com

Lataa sovellus

*Puhelun hinta on 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min + mpm / pvm. Jonotus on maksullista.

Terveystalolla on Labquality Qualificationin ISO 9001 -laatusertifikaatti - Klikkaa saadaksesi lisätietoa

Suomalaisen työn liiton jäsen

Suomalaista palvelua

Suosikit

Tervetuloa Oma Terveys -palveluun!

Oma Terveys -palvelun kautta näet tulevia hoitotapahtumiasi ja aikaisempiin käynteihisi liittyviä tietoja. Etusivulla esitetään tiedoistasi kooste - lisää tietoja löydät muista osioista.

 

Kehitämme sivustoa jatkuvasti - anna palautetta ja vaikuta.

Valitse sinua kiinnostavat aiheet

Hyvinvoinnin seuranta ja laboratoriotutkimukset

Kehon hyvinvointi ja liikkuvuuden ylläpitäminen

Lapsen terveys

Miehen terveys

Mielen hyvinvointi

Naisten terveys

Ravitsemus

Seniorin terveys

Suun terveys

Uni

Terveystalo toimii yli sadan urheiluseuran yhteistyökumppanina. Valitse seura, johon itse tai perheenjäsenesi kuuluvat.