Kysy asiantuntijalta

Mistä jatkuva ripuli johtuu?

10.9.2014Asiantuntija vastaa
Hei,

olen pian 22-vuotias mies ja kärsinyt ripulista muutaman vuoden ajan. Käyn ripulin takia monta kertaa päivässä vessassa, pahimmillaan jopa kuusi kertaa. Syön päivittäin maitohappobakteereja, sillä lopettaessani oireet jatkuvat. Maidosta ripuli tulee heti. Voivatko oireet johtua stressistä? Vai onko ongelmana ruoansulatus tai joku bakteeri?

Hei,

antamiesi tietojen mukaan sinulla on melko pitkittynyt suolen toiminnan häiriö, jonka taustalla voi olla hyvin monenlaisia syitä. Ravinnon imeytymiseen liittyvät ongelmat, kuten laktoosi-intoleranssi tai keliakia, saattavat oireilla tällä tavoin. Kyseessä voivat olla myös tulehdukselliset suoliston sairaudet ja toiminnalliset häiriöt. Suolisto-oireet saattavat liittyä myös eräisiin yleissairauksiin.

Suosittelen hakeutumista Terveystaloon sisätautilääkärin tai gastroenterologin vastaanotolle selvittelyjä varten. Ainakin laboratoriotutkimuksia, mahdollisesti myös suolen tähystys, on syytä tehdä. On hyvin todennäköistä, että oireesi ovat hoidettavissa kuntoon.

Ystävällisin terveisin,

Jaakko Halonen
Yleislääketieteen erikoislääkäri
Terveystalo

Asiantuntija vastaa

Onko mielessäsi terveyteen tai hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä? Poimimme yleisesti kiinnostavia kysymyksiä vastattavaksi Asiantuntija vastaa -palstalla.

Lähetä kysymys
Varaa aika
Verkkoajanvaraus 0900 30 000*

Yhteystiedot
Jaakonkatu 3 A, 6.krs
00100 Helsinki

Vaihde: 030 633 11
Asiakaspalvelu: 0900 30 000*
Sähköpostit: etunimi.sukunimi@terveystalo.com

Lataa sovellus

*Puhelun hinta on 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min + mpm / pvm. Jonotus on maksullista.

Terveystalolla on Labquality Qualificationin ISO 9001 -laatusertifikaatti - Klikkaa saadaksesi lisätietoa

Suomalaisen työn liiton jäsen

Suomalaista palvelua

Suosikit

Tervetuloa Oma Terveys -palveluun!

Oma Terveys -palvelun kautta näet tulevia hoitotapahtumiasi ja aikaisempiin käynteihisi liittyviä tietoja. Etusivulla esitetään tiedoistasi kooste - lisää tietoja löydät muista osioista.

 

Kehitämme sivustoa jatkuvasti - anna palautetta ja vaikuta.

Valitse sinua kiinnostavat aiheet

Hyvinvoinnin seuranta ja laboratoriotutkimukset

Kehon hyvinvointi ja liikkuvuuden ylläpitäminen

Lapsen terveys

Miehen terveys

Mielen hyvinvointi

Naisten terveys

Ravitsemus

Seniorin terveys

Suun terveys

Uni

Terveystalo toimii yli sadan urheiluseuran yhteistyökumppanina. Valitse seura, johon itse tai perheenjäsenesi kuuluvat.