Kysy asiantuntijalta

Jalka turpoaa

3.5.2012Asiantuntija vastaa
Viime kesänä iso hautakivi kaatui jaloilleni. Kivi ulottui jalkateristä yli polvien. Murtumia ei tullut, aika pahoja ruhjeita kyllä. Toinen jalka parani aikanaan, mutta toinen jalka ei. Vasen jalkaterä ja sääri turpoavat edelleen. Kipuja ei ole. Usean lääkärin mukaan mitään ei ole tehtävissä, ainoastaan tukisukkia on neuvottu käyttämään. Näin olen tehnyt, mutta siitä huolimatta iltaa kohti jalka on kovin turvoksissa ja kenkäkin rupeaa tuntumaan ahtaalta. Tukisukassakin puristus tapahtuu vasta nilkasta ylöspäin. Minulle määrättiin yli polven tuleva kompressorisukka, mutta se ei pysynyt ylhäällä vaan valui aina polven alapuolelle. Polveenkin jäi muistoksi melkein kananmunan kokoinen "rasvapatti". Eikö todella ole mitään keinoa, millä turvotuksen voisi ehkäistä? Olen aktiivinen liikkuja, kävelen päivittäin useita kilometrejä ja käyn jumpassa. Öisin nukun tyyny jalkojen alla.

Kyseiseen alaraajaan on ilmeisesti kehittynyt vamman seurauksena tämän kaltaisille alaraajavammoille ei aivan tavallinen, mutta melko tyypillinen oireyhtymä, jossa alaraajan laskimoverenkierto ja imunestekierto ovat häiriytyneet. Tilaan liittyy usein raajan tahdosta riippumattoman hermoston säätelyjärjestelmän häiriö.

On totta, että oireyhtymän hoito ei useinkaan ole kovin tuloksellista. Tukisukat, alaraajan aktiivinen käyttö lihaslaskimopumpun aktivoimiseksi ja liiallisen istumisen välttäminen auttavat usein. Lymfahieronnasta voi myös olla hyötyä.

Tapausta tarkemmin tuntematta en tiedä, olisiko vammautumisen yhteydessä syntynyt jokin korjattava vamma. Tämän selvittelemiseksi verisuonikirurgin kannanotto voisi olla paikallaan, mikäli sitä ei ole jo saatu.

Jaakko Halonen, yleislääketieteen erikoislääkäri.

Asiantuntija vastaa

Onko mielessäsi terveyteen tai hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä? Poimimme yleisesti kiinnostavia kysymyksiä vastattavaksi Asiantuntija vastaa -palstalla.

Lähetä kysymys
Varaa aika
Verkkoajanvaraus 0900 30 000*

Yhteystiedot
Jaakonkatu 3 A, 6.krs
00100 Helsinki

Vaihde: 030 633 11
Asiakaspalvelu: 0900 30 000*
Sähköpostit: etunimi.sukunimi@terveystalo.com

Lataa sovellus

*Puhelun hinta on 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min + mpm / pvm. Jonotus on maksullista.

Terveystalolla on Labquality Qualificationin ISO 9001 -laatusertifikaatti - Klikkaa saadaksesi lisätietoa

Suomalaisen työn liiton jäsen

Suomalaista palvelua

Suosikit

Tervetuloa Oma Terveys -palveluun!

Oma Terveys -palvelun kautta näet tulevia hoitotapahtumiasi ja aikaisempiin käynteihisi liittyviä tietoja. Etusivulla esitetään tiedoistasi kooste - lisää tietoja löydät muista osioista.

 

Kehitämme sivustoa jatkuvasti - anna palautetta ja vaikuta.

Valitse sinua kiinnostavat aiheet

Hyvinvoinnin seuranta ja laboratoriotutkimukset

Kehon hyvinvointi ja liikkuvuuden ylläpitäminen

Lapsen terveys

Miehen terveys

Mielen hyvinvointi

Naisten terveys

Ravitsemus

Seniorin terveys

Suun terveys

Uni

Terveystalo toimii yli sadan urheiluseuran yhteistyökumppanina. Valitse seura, johon itse tai perheenjäsenesi kuuluvat.