Artikkelit

Tiesitkö, että Terveystalo on myös sairaala?

Terveystalo tunnetaan lääkärikeskuksena, mutta kaikki eivät tiedä, että Terveystalolla on kaikissa suurimmissa kaupungeissa myös sairaala. Sairaalayksiköt palvelevat niin yksityisiä asiakkaita kuin vakuutusyhtiöiden, työterveyshuollon ja kuntayhteistyön kautta tulevia potilaita. Terveystalon sairaaloissa tehdään monipuolisesti vaativiakin leikkauksia, ja hoitoon pääsee nopeasti.

– Teemme sairaaloissamme melkein kaikkia mahdollisia päiväkirurgisia toimenpiteitä, kertoo Terveystalon sairaalapalveluiden johtaja Maarit Hillilä.

Tavallisimpia leikkauksia Terveystalossa ovat ortopediset, tähystyskirurgiset leikkaukset, käsikirurgiset, korva-, nenä- ja kurkkutautien leikkaukset, tyrä-, sappi- ja kaihileikkaukset.

– Lisäksi monissa isoimmissa yksiköissämme leikataan myös gynekologisia ja urologisia vaivoja. Plastiikkakirurgia käsittää meillä toimenpiteitä laajasti pienistä esteettisistä toimenpiteistä rintasyövän hoitoon. Meillä voi myös yöpyä, mikäli esimerkiksi kohdun poiston, lihavuus- tai tekonivelleikkauksen jälkeen on tarpeellista, Hillilä sanoo.

Nopeasti hoitoon Terveystalossa

– Jonottaminen esimerkiksi kaihileikkaukseen ja muihin leikkauksiin julkisella puolella voi kestää kauan. Meillä leikkausaika järjestyy usein jo viikon kuluessa siitä, kun leikkauksen tarve on todettu. Leikkausaika myös sovitaan yhdessä potilaan kanssa, joten leikkausajankohdan sovittaminen potilaan muihin menoihin ja arkielämään onnistuu paremmin, Hillilä kertoo.

Leikkaushoitoon pääsee joko hakeutumalla Terveystalon lääkärin vastaanotolle tai ulkopuolisen lääkärin lähetteellä. Kun lääkäri on todennut, että leikkaus on tarpeen, leikkaukseen pääsee nopeasti. Potilaat ovatkin erittäin tyytyväisiä Terveystalosta saamaansa palveluun.

– Pyydämme palautetta kaikilta leikkauksessa käyneiltä potilailtamme. Asiakastyytyväisyys on erinomaisella tasolla, Hillilä kertoo tyytyväisenä.

Tutustu Terveystalon leikkauksia tekeviin toimipaikkoihin. Leikkaushoitoon pääset varaamalla ajan lääkärin vastaanotolle.

Varaa aika lääkärille

Muita aiheeseen liittyviä

Kaisa mursi ranteensa liukkaalla tiellä
Liikkujan terveys

Lenkki koirien kanssa tutuissa maisemissa koitui Kaisan, 56, epäonneksi, kun hän liukastui talven ensipakkasilla ja loukkasi pahasti kätensä.

Keho kuntoon fysioterapialla
Liikkujan terveys

Fysioterapeuttimme ovat apunasi, kun tarvitset hoitoa esimerkiksi lihasten ja nivelten vaivoihin. Yli 90 prosenttia tuki- ja liikuntaelinoireista on toiminnallisia, ja niihin voidaan vaikuttaa harjoittelulla.

Suurin osa korvatulehduksista paranisi ilman antibiootteja – putkitus auttaa sitkeimpiin kierteisiin
Lapsen terveys

Erityisesti pieniä lapsia kiusaavat korvatulehdukset paranevat usein itsestään, jos kipu saadaan hallintaan särkylääkkeellä. Joskus joudutaan turvautumaan korvien putkitukseen.

Influenssa tulee taas – testaa, kuulutko riskiryhmään
Lapsen terveys

Influenssa on kurja tauti kenelle tahansa, mutta erityisen tärkeää siltä suojautuminen on, jos kuulut riskiryhmään tai jos lähipiiriisi kuuluu riskiryhmään kuuluvia.

Varaa aika
Verkkoajanvaraus 030 6000

Yhteystiedot
Jaakonkatu 3 B, 3.krs
00100 Helsinki

Vaihde: 030 633 11
Asiakaspalvelu: 030 6000
Sähköpostit: etunimi.sukunimi@terveystalo.com

Lataa sovellus

030 6000 puhelun hinta on lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min, matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min.

Terveystalolla on Labquality Qualificationin ISO 9001 -laatusertifikaatti - Klikkaa saadaksesi lisätietoa

Suomalaisen työn liiton jäsen

Suomalaista palvelua

Suosikit

Tervetuloa Oma Terveys -palveluun!

Oma Terveys -palvelun kautta näet tulevia hoitotapahtumiasi ja aikaisempiin käynteihisi liittyviä tietoja. Etusivulla esitetään tiedoistasi kooste - lisää tietoja löydät muista osioista.

 

Kehitämme sivustoa jatkuvasti - anna palautetta ja vaikuta.

Valitse sinua kiinnostavat aiheet

Lapsen terveys

Liikkujan terveys

Miehen terveys

Naisten terveys

Seniorin terveys

Terveystalo toimii yli sadan urheiluseuran yhteistyökumppanina. Valitse seura, johon itse tai perheenjäsenesi kuuluvat.