Artikkelit

Terveyttä eläkevuosiin

Suomessa jää vuosittain noin 60 000 henkilöä eläkkeelle. Eläkeikä on monille muutos terveyden suhteen, kun säännölliset työterveystarkastukset loppuvat. Samaan aikaan moni terveysriski alkaa realisoitua ja ennakoivalla terveydenhuollolla olisi yhä suurempi merkitys. Vaikka eläkeläiset ovat terveempiä kuin koskaan, kannattaa hyväkuntoisenkin käydä säännöllisesti terveystarkastuksessa, jotta aktiivivuosia riittää mahdollisimman pitkään.

Yli 60-vuotiaat suomalaiset ovat selkeästi terveempiä ja toimintakykyisempiä kuin 20–30 vuotta sitten. Tämä on pitkälti perua työterveydestä, jossa tehdyillä säännöllisillä terveystarkastuksilla on saatu kiinni ja selätetty moni alkava terveysriski.

– Suomalaisten yleisimmät terveysriskit ovat edelleen tupakointi, ylipaino, kohonnut veren kolesteroli ja korkea verenpaine. Uusien arvioiden mukaan tyypin 2 diabeteksesta on kehittymässä aikaisempaa suurempi terveysongelma. Myös haitallinen alkoholin käyttö on kasvava ilmiö. Riskien ennakoinnilla ja ennaltaehkäisevällä toiminnalla on suuri merkitys terveyden ja toimintakyvyn kannalta, kuvailee ylilääkäri Tanja Vuorela Terveystalosta.

Suomi harmaantuu

Säännöllisellä seurannalla saavutetut tulokset saattavat kuitenkin vesittyä yllättävän nopeasti. Suuri joukko suomalaisia on tänäkin vuonna eläkeiän alussa tai kynnyksellä. Näistä henkilöistä iso osa ei aktiivisesti hakeudu työterveyden jälkeen perusterveydenhuollon seurantaan tai omalääkärille, vaan jää useiksi vuosiksi terveydenhuollon ulkopuolelle.

– Monilla on edessään toimintakykyistä eläkeikää keskimäärin 20–25 vuotta. Säännölliset terveystarkastukset jäävät helposti väliin ja piilevät sairaudet pääsevät kehittymään. Jos tilanne havaitaan ajoissa, voidaan myös hoito aloittaa ajoissa ja hyvinvoinnin vuosia saadaan lisää, Vuorela korostaa.

Suomessa on nyt noin miljoona yli 65-vuotiasta, vuonna 2020 noin 1,3 miljoonaa ja vuonna 2030 noin 1,5 miljoonaa. Reilun viidentoista vuoden päästä siis joka neljäs suomalaisista on yli 65-vuotias, joten puhutaan merkittävästä väestön osasta. Jos eläkeikäisten terveystarkastukset otetaan laajasti käyttöön vastaavalla tavalla kuin työterveystarkastukset, sillä on todella kansanterveydellistä ja -taloudellista merkitystä.

Ohjat omasta terveydestä

Suuri osa 60–75-vuotiaista on varsin terveitä ja elää aktiivista elämää. Sairauksien ennaltaehkäisyssä kiinnitetään huomiota samoihin asioihin kuin työvuosina, kuten sydän- ja verenkiertoelinten terveyteen, fyysiseen ja psyykkisen kuntoon sekä diabetesriskiin.

– Vasta 75 vuoden rajapyykin ylittäneillä alkaa ilmaantua enemmän yksilöllisiä eroja ja varsinaisen geriatrian piiriin kuuluvia terveysongelmia, kuten osteoporoosia, muistisairauksia ja lonkkien tai polvien nivelrikkoja. Aivojen toiminta kaiken kaikkiaan nousee keskeisempään rooliin terveyden ylläpitämisessä, kertoo geriatrian erikoislääkäri Jyrki Rintala Terveystalosta.

Rintala kannustaakin perusterveitä yli 60-vuotiaita itse aktiivisesti hakeutumaan terveystarkastuksiin 1–2 vuoden sisällä työterveyden päättymisestä. Terveystarkastukset pitäisi omaksua säännölliseksi rutiiniksi samaan tapaan kuin huolehditaan autonkin säännöllisistä katsastuksista.

Terveystalo on kehittänyt yli 60-vuotiaille, eläkkeelle siirtyneille henkilöille oman terveyden vuositarkastustutkimuspaketin. Siinä kartoitetaan henkilön terveydentila kokonaisvaltaisesti ja yksilöllisesti siten, että keskeisiin terveysriskeihin sekä piileviin tai jo olemassa oleviin sairauksiin voidaan puuttua ajoissa ja tehokkaasti.

Terveystarkastuksen tekee hoitaja, joka haastattelee henkilön, käy hänen kanssaan läpi verikokeiden tulokset, mittaa verenpaineen, pulssin, vyötärönympäryksen ja laskee painoindeksin. Tarkastuksen yhteenvetona hoitaja antaa ohjeet terveyden ylläpitämiseen. Tarvittaessa hoitaja ohjaa henkilön lääkärin tutkimuksiin.

Varaa aika geriatrille

Muita aiheeseen liittyviä

Moni ikäihminen juo liian vähän vettä – pitkittynyt nestehukka voi heikentää puolustuskykyä
Seniorin terveys

Janontunne heikkenee iän myötä. Riittämätön nesteytys voi heikentää ikääntyneen terveyttä monin tavoin.

Liike on lääkettä – seniori, älä jämähdä paikoillesi!
Seniorin terveys

Poikkeusolot rajoittavat etenkin yli 70-vuotiaiden elämää, mutta liike ei saisi loppua liikkumisrajoitustenkaan keskellä.

Painonhallinta elämäntavaksi
Naisen terveys

Haluaisitko pudottaa painoasi? Ennen kuin ryhdyt äkillisiin muutoksiin ruokavaliossasi, pysähdy hetkeksi miettimään omaa hyvinvointiasi laajemmin.

Näin pidät sydämesi kunnossa
Seniorin terveys

Sydän sykkii erityisesti liikunnalle ja ruokavalion hyville rasvoille. Terveellisillä elintavoilla voi välttää sydänsairauden.

Varaa aika
Verkkoajanvaraus 030 6000

Yhteystiedot
Jaakonkatu 3 B, 3.krs
00100 Helsinki

Vaihde: 030 633 11
Asiakaspalvelu: 030 6000
Sähköpostit: etunimi.sukunimi@terveystalo.com

Lataa sovellus

030 6000 puhelun hinta on lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min, matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min.

Terveystalolla on Labquality Qualificationin ISO 9001 -laatusertifikaatti - Klikkaa saadaksesi lisätietoa

Suomalaisen työn liiton jäsen

Suomalaista palvelua

Suosikit

Tervetuloa Oma Terveys -palveluun!

Oma Terveys -palvelun kautta näet tulevia hoitotapahtumiasi ja aikaisempiin käynteihisi liittyviä tietoja. Etusivulla esitetään tiedoistasi kooste - lisää tietoja löydät muista osioista.

 

Kehitämme sivustoa jatkuvasti - anna palautetta ja vaikuta.

Valitse sinua kiinnostavat aiheet

Lapsen terveys

Liikkujan terveys

Miehen terveys

Naisten terveys

Seniorin terveys

Terveystalo toimii yli sadan urheiluseuran yhteistyökumppanina. Valitse seura, johon itse tai perheenjäsenesi kuuluvat.