Artikkelit

Painaako askel?

Juoksuharrastus tuottaa parhaimmillaan ainutlaatuista mielihyvää ja liikunnanriemua. Aina askel ei kuitenkaan välttämättä kulje kevyesti, ja rasitusvammat voivat tuottaa lenkkeilijälle vastakkaisia tuntoja. Rasitusvammojen syntyä voi kuitenkin ehkäistä tehokkaasti hyvällä lihashuollolla, oikeanlaisilla jalkineilla ja omaa kehoa kuuntelemalla.

Mitä vammoja juoksijoilla esiintyy?

Juoksuharrastajan yleisimmät vammat kohdistuvat luonnollisesti alaraajoihin. Useimmiten juoksijan rasitusvammat kohdentuvat jalkaterän ja polven alueelle.

Juoksuvammat voidaan jakaa kahteen eri kategoriaan: akuutteihin ja kroonisiin vammoihin. Akuutteihin vammoihin kuuluvat muun muassa lihas- ja jännerevähdykset sekä erilaiset krampit. Vastaavasti jänteiden ylirasitustilat, rasitusmurtumat, limapussin tulehdukset sekä penikkatauti ovat oireiltaan pidempiaikaisia eli kroonisia vammoja.

Mitkä ovat juoksijan yleisimmät rasitusvammat?

Penikkatautia voidaan kutsua juoksuharrastajien yleisimmäksi rasitusperäiseksi vammaksi. Se paikantuu tyypillisimmin säären sisäsyrjälle keski- ja alakolmanneksen alueelle. Samantyyppisiä kiputiloja voi ilmetä myös säären etuosan lihaksen alueella.

Toinen yleinen juoksunharrastajan rasitusperäinen vamma on niin sanottu juoksijan polvi. Siinä polven ulkosyrjän rakenteisiin, reiden alaosan ulkokyhmyyn sekä suoliluu-sääri-jännekimppuun syntyy painetta ja hankausta.

Mistä ne johtuvat?

Penikkataudin taustalla on rasitus yhdistettynä kuormituksen vääränlaiseen kohdistumiseen. Kova tai kalteva liikunta-alusta, epäsopiva jalkine sekä nilkan ja jalkaterän liiallinen sisäkierto voivat ylikuormittaa sisäsyrjän rakenteita, jolloin erityisesti lihaksen kiinnittymiskohdat luun reunassa ärtyvät.

Juoksija polven taustalla on usein yksitoikkoinen rasitusliike. Polveen kohdistuva vääränlainen ärsytys aikaansaa lopulta tulehduksen, joka johtaa kipuun liikkeen aikana. Pahimmillaan kipua tuntuu myös levossa.

Miten oireisiin pitäisi reagoida?

Mikäli penikkataudin tai juoksijan polven oireet voimistuvat, on juoksuharrastajan syytä ottaa pieni tauko lenkkipoluilta ja selvittää oireiden syyt fysioterapeutin tai lääkärin kanssa. Toimivin tapa välttyä rasitusvamman kroonistumiselta on kuitenkin keskittyä ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin, joiden avulla juoksuaskel pysyy kivuttoman kevyenä läpi kesän ja syksyn.

Näin ehkäiset rasitusvamman syntymisen

  1. Juokse maltilla. Nousujohteinen rasitustaso antaa myös kehollesi aikaa tottua rasitukseen.
  2. Valitse oikeanlaiset jalkineet, jotka tukevat jalkaa tarkoituksenmukaisella tavalla.
  3. Tarkistuta askellustekniikkasi fysioterapeutin kanssa.
  4. Anna aikaa lihashuollolle ja palautumiselle. Venyttely ja kehonhuolto kuuluvat juoksuharrastajan harjoitteluun.
  5. Kuuntele kehoasi. Mikäli tunnet kipua, on parempi hakeutua asiantuntijan luokse kuin jatkaa juoksemista kivun kanssa.

Lähde: Terveys 24/7 2/2013

Lue lisää urheiluterveydestä

Muita aiheeseen liittyviä

Tehotreeni ei aina hikoiluta! Näitä lajeja treenaat helposti myös kotona
Liikkujan terveys

Kehoa huoltavat jooga ja pilates lisäävät liikkuvuutta ja hellivät varsinkin toimistotyössä herkästi jäykistyvää kehoa. Ne ovat myös tehokasta treeniä siinä missä kovatempoiset lajitkin. Näitä lajeja on helppo harrastaa myös kotona, sillä niihin ei tarvitse suurta välinearsenaalia tai valtavasti tilaa.

Sampo otti suunnistuksen haltuun henkilökohtaisen kirittäjän avulla
Liikkujan terveys

Räätälöity treeniohjelma siivitti 34-vuotiaan Sampon vauhtiin uuden harrastuksen äärellä. Apuna urakassa toimi Terveystalon Oma Valmentaja.

Vauhdikas lajikokeilu päättyi tuskaisesti – magneettitutkimus paljasti syyn
Liikkujan terveys

Saulin, 33, kuplafutiskokeilu sai ikävän lopun, kun kolarointi pelitoverin kanssa poiki kivuliaan polvivamman. Tehokkaan hoidon ansiosta urheilusta ei kuitenkaan tarvinnut luopua pitkäksi aikaa.

Suunnitteletko kuntoremonttia? Vältä yleinen kompastuskivi
Liikkujan terveys

Syksyä vauhdittavat usein uudet liikuntaharrastukset ja terveellisemmät tavat. Millainen ruokavalio antaa parhaan tuen aktiiviseen arkeen?

Varaa aika
Verkkoajanvaraus 030 6000

Yhteystiedot
Jaakonkatu 3 B, 3.krs
00100 Helsinki

Vaihde: 030 633 11
Asiakaspalvelu: 030 6000
Sähköpostit: etunimi.sukunimi@terveystalo.com

Lataa sovellus

030 6000 puhelun hinta on lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min, matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min.

Terveystalolla on Labquality Qualificationin ISO 9001 -laatusertifikaatti - Klikkaa saadaksesi lisätietoa

Suomalaisen työn liiton jäsen

Suomalaista palvelua

Suosikit

Tervetuloa Oma Terveys -palveluun!

Oma Terveys -palvelun kautta näet tulevia hoitotapahtumiasi ja aikaisempiin käynteihisi liittyviä tietoja. Etusivulla esitetään tiedoistasi kooste - lisää tietoja löydät muista osioista.

 

Kehitämme sivustoa jatkuvasti - anna palautetta ja vaikuta.

Valitse sinua kiinnostavat aiheet

Lapsen terveys

Liikkujan terveys

Miehen terveys

Naisten terveys

Seniorin terveys

Terveystalo toimii yli sadan urheiluseuran yhteistyökumppanina. Valitse seura, johon itse tai perheenjäsenesi kuuluvat.