Artikkelit

Nuhanenä ja kipeä korva?

Syksyllä taudit alkavat jyllätä, ja moni lapsi tuo koulusta tai päiväkodista tuliaisina flunssan. Lapsi voi sairastaa jopa 100 päivää vuodessa.

Suomalaislapset saattavat sairastaa kymmenenkin infektiotautia vuodessa, ja moni saa flunssan jälkitautina välikorvatulehduksen. Esimerkiksi päiväkodin aloittavalla lapsella jopa puolen vuoden sairastelukierre voi olla normaalin rajoissa.

– Suomalaiset lapset sairastavat vuodessa viidestä kymmeneen infektiotautia. Taudit tarttuvat herkästi yhdessä leikkiessä joko jaetuista leluista tai pisaratartuntana, kertoo lastentautien ja lasten infektiosairauksien erikoislääkäri Marjo Renko Terveystalosta.

Pienellä lapsella immuniteettijärjestelmä ei vielä ole ehtinyt kehittyä, joten hengitystieinfektiot tarttuvat erityisen helposti. Lapsen vastustuskyky kehittyy merkittävästi noin viisivuotiaaksi asti, jonka jälkeen infektioiden määrä tasaantuu yleensä jo lähemmäs aikuisen tasoa.

Kuumeen korkeus ei kerro kaikkea

Flunssainen lapsi kiukuttelee ja heräilee yöllä itkemään parin tunnin välein. Ruokakaan ei maistu, mutta siitä ei vanhempien vielä tarvitse huolestua.

– Lapsi voi pärjätä parikin päivää ilman kiinteää ravintoa. Sen sijaan on tärkeää muistaa huolehtia, että kuumeinen lapsi juo riittävästi vettä. Lämmön nousu lisää nesteytyksen tarvetta huomattavasti, Renko toteaa.

Usein ajatellaan, että flunssaisen lapsen kuumeen korkeus kertoo, milloin on aihetta lähteä lääkäriin. Todellisuudessa lämpömittarin lukemia parempi mittatikku on lapsen yleistila.

– Sairastelu on yksilöllistä lapsillakin. Vanhemmat erottavat usein hyvin, onko lapsella pelkkä pieni flunssa, vai onko kyse jostain vakavammasta. Heikkokuntoinen lapsi pitää aina tutkia, oli tällä kuumetta tai ei, Renko sanoo.

Taas korvatulehdus!

Erityisesti päivähoitoikäiset lapset ovat alttiita flunssan jälkitautina usein syntyvälle välikorvatulehdukselle. Suurin korvatulehdusriski on kuuden kuukauden iästä kahteen ikävuoteen saakka. On arvioitu, että jopa 60–70 prosenttia korvatulehduksista paranee itsestään. Monessa tapauksessa särkylääke riittää kivunlievitykseksi, eikä antibiootteja aina tarvita lainkaan. Jos korvatulehdus kuitenkin iskee joka flunssan päätteeksi, voi korvien putkitus auttaa katkaisemaan ikävän kierteen.

– Putkitusta harkitaan, jos korvatulehduksia on puolen vuoden sisällä yli kolme tai vuoden aikana enemmän kuin neljä. Silloin korviin asetetaan nukutuksessa pienet putket, jotka päästävät ilman kulkemaan esteettä välikorvaan. Silloin sinne ei pääse kertymään nestettä, vaikka nenä olisikin tukossa, Renko kuvailee.

Putkitus auttaa estämään korvatulehdukset noin 70–80 prosentilla pikkupotilaista. Tällöin se voi myös säästää lapsen toistuvilta antibioottikuureilta.

Milloin flunssaisen lapsen kanssa kannattaa lähteä lääkäriin:

  • Kun lapsen yleisvointi epäilyttää. Jos lapsi ei jaksa leikkiä tai kiinnostua mistään, on väsynyt ja nuutunut, on hyvä viedä lapsi lääkärin arvioitavaksi.
  • Kun lapsi ei suostu juomaan. Kuivumisriskin takia lapsi on vietävä lääkärin vastaanotolle, jos hän ei ole vuorokauteen juonut riittävästi nesteitä.
  • Kun korkea kuume on ainoa selkeä oire. Kuume on yleinen oire tulehdustilasta, ja sen syy on tärkeää selvittää.
  • Kun herää epäilys, että lapsen korvat oireilevat, kurkku on arka tai hengitys vaikeaa ja rohisee. Välikorvatulehdus, nielutulehdus ja keuhkoputkentulehdukseen liittyvä hengitysvaikeus voivat vaatia lääkärin arviota.
  • Kun jokainen flunssa johtaa esimerkiksi korvatulehdukseen tai alahengitystieinfektioon. Lapsen ei tarvitse kärsiä sairastelusta turhaan, vaan tilannetta voidaan helpottaa esimerkiksi korviin asennettavien putkien avulla.

Varaa aika lastenlääkärille

Varaa aika korvalääkärille

Muita aiheeseen liittyviä

Suurin osa korvatulehduksista paranisi ilman antibiootteja – putkitus auttaa sitkeimpiin kierteisiin
Lapsen terveys

Erityisesti pieniä lapsia kiusaavat korvatulehdukset paranevat usein itsestään, jos kipu saadaan hallintaan särkylääkkeellä. Joskus joudutaan turvautumaan korvien putkitukseen.

Syystaudit rantautuvat lapsiperheisiin – älä vie sairasta lasta hoitoon!
Lapsen terveys

Pöpöt jylläävät päiväkodeissa ja kouluissa etenkin syksyisin. Lue vinkit lapsiperheen tavallisimpien syystautien selättämiseen.

Muista suojata silmät auringolta!
Lapsen terveys

Auringonpaisteessa silmät on hyvä suojata aurinkolaseilla, sillä häikäisyn välttäminen ehkäisee silmäsairauksia. Erityisen tärkeää on lasten silmien suojaaminen.

Älä anna yskänlääkettä lapselle
Lapsen terveys

Lapsen hengitystieoireiden hoitaminen yskänlääkkeellä voi altistaa vakaville terveyshaitoille. Millä keinoilla voit auttaa yskivän lapsen oloa?

Varaa aika
Verkkoajanvaraus 030 6000

Yhteystiedot
Jaakonkatu 3 B, 3.krs
00100 Helsinki

Vaihde: 030 633 11
Asiakaspalvelu: 030 6000
Sähköpostit: etunimi.sukunimi@terveystalo.com

Lataa sovellus

030 6000 puhelun hinta on lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min, matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min.

Terveystalolla on Labquality Qualificationin ISO 9001 -laatusertifikaatti - Klikkaa saadaksesi lisätietoa

Suomalaisen työn liiton jäsen

Suomalaista palvelua

Suosikit

Tervetuloa Oma Terveys -palveluun!

Oma Terveys -palvelun kautta näet tulevia hoitotapahtumiasi ja aikaisempiin käynteihisi liittyviä tietoja. Etusivulla esitetään tiedoistasi kooste - lisää tietoja löydät muista osioista.

 

Kehitämme sivustoa jatkuvasti - anna palautetta ja vaikuta.

Valitse sinua kiinnostavat aiheet

Lapsen terveys

Liikkujan terveys

Miehen terveys

Naisten terveys

Seniorin terveys

Terveystalo toimii yli sadan urheiluseuran yhteistyökumppanina. Valitse seura, johon itse tai perheenjäsenesi kuuluvat.