Artikkelit

Muista suojata silmät auringolta!

Lapsen terveys

Auringonpaisteessa silmät on hyvä suojata aurinkolaseilla, sillä häikäisyn välttäminen ehkäisee silmäsairauksia. Erityisen tärkeää on lasten silmien suojaaminen.

Aurinkoinen sää houkuttaa viettämään aikaa ulkona. Muistathan kuitenkin, että iho ja silmät on hyvä suojata auringon ultraviolettisäteilyltä. Säteilyn määrää mitataan UV-indeksillä, joka Suomessa on korkeimmillaan 5–7, kun esimerkiksi Välimeren maissa lukemat nousevat kesällä yli kymmeneen. Suojaustoimet on syytä aloittaa, kun indeksi on yli kolme. UV-säteilyä tulee myös varjossa, joten aurinkolasit eivät ole liioittelua, vaikka taivaalla olisi vähän pilviäkin.

Paras keino estää häikäisyä on käyttää aurinkolaseja. Ne lisäävät ulkona liikkumisen mukavuutta ja liikenteen turvallisuutta, mutta häikäisyn välttäminen ehkäisee myös yleisiä silmäsairauksia.

– Auringonvalolla on vaikutusta esimerkiksi kaihin ja ikärappeuman kehityksessä. Lisäksi aurinko voi aiheuttaa pinnallisia muutoksia silmän pinnassa. Tällaisia ovat esimerkiksi siipikalvo, jossa silmän valkoisen osan päällä olevaan sidekalvoon tulee ylimääräistä kasvua, silmätautien erikoisalajohtaja Matti Seppänen Terveystalosta kertoo.

Suojaa silmät lapsesta saakka – vauriot näkyvät vasta vanhemmalla iällä

Liika auringonvalolle altistuminen ei aiheuta silmissä akuutteja oireita, mutta pitkäaikaisesta altistumisesta johtuvat sairaudet näkyvät usein vasta keski-iässä tai myöhemmin. Siksi silmien suojaaminen UV-säteilyltä on tärkeää lapsesta saakka. Lapset viettävät usein aikuisia enemmän aikaa ulkona, jolloin he ovat alttiimpia auringolle.

– Lasten silmät ovat myös aikuisen silmää herkemmät. Lapsilla silmän väliaineet ovat hyvin kirkkaat, minkä vuoksi auringonsäteet läpäisevät silmän eri kerrokset vielä helpommin kuin aikuisilla. Riski vaurioitumiselle on siksi suurempi, vaikka mahdolliset muutokset tulevat ilmi vasta vanhemmalla iällä, Seppänen huomauttaa.

Vanhempien tehtävä on suojata lasten silmät aurinkolaseilla ja hatulla, joka suojaa myös kasvojen ihoa ja niskaa palamiselta. Lasten aurinkolaseissa istuvuuteen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota, jotta lasit pysyvät lapsen päässä leikin tiimellyksessäkin.

Tarkista, että aurinkolaseista löytyy CE-merkki

Aurinkolasien valinnassa tärkeintä on se, että niissä on täysi UV-suojaus. Suomessa myytävissä tuotteissa CE-merkillä varustetut lasit täyttävät eurooppalaiset turvallisuusvaatimukset. Parhaiten näkyvältä valolta ja häikäisyltä suojaavat eri ruskean sävyiset lasit, kuten pronssi tai kupari.

Lisäsuojaa tuovat myös isolieriset hatut tai isot lippalakit. Yhdessä aurinkolasien kanssa ne suojaavat silmän lisäksi herkkää silmänympärysihoa. Siristellessä ohuessa ihossa alkaa helposti vähitellen näkyä ylimääräisiä juonteita ja ryppyjä.

– Aurinkolasit suojaavat ihoa paitsi vanhenemiselta myös ennen kaikkea ihosyövältä. Iho on silmäluomilla erittäin ohut ja siksi altis vaurioitumaan. Silmäluomet ovat hyvin tyypillinen paikka basalioomalle eli tyvisolusyövälle, Seppänen muistuttaa.

Jos huomaat näön alentumista tai muita silmäoireita, kannattaa aina hakeutua lääkärin vastaanotolle.

Varaa aika silmälääkärille

Liittyvät avainsanat

Muita aiheeseen liittyviä

Kesä keskellä kämmentä
2.6.2019 Lapsen terveys

Sanonta ”tekevälle sattuu” pitää paikkansa myös kesällä. Lomalla on aikaa tehdä kotona pientä tai suurempaa remonttia, mökillä odottavat halonhakkuut ja kesätapahtumiinkin pitäisi ehtiä. Lisääntynyt ulkona puuhastelu ja liikkuminen altistavat myös tapaturmille, ikäville kutinoille ja allergisille reaktioille. Mitä iholta löytyvälle punkille pitää tehdä? Entä milloin palovamman takia täytyy mennä lääkäriin?

Kesämielellä, vesi kielellä?
31.5.2019 Lapsen terveys

Kesäisen tunnelman vallattua mielen vesi voi tulla kielelle monestakin asiasta. Juttusarjassa pohdiskellaan tuttuja sanontoja lääketieteen näkökulmasta.

Mitä teen, jos punkki puree?
24.5.2019 Lapsen terveys

Punkkien määrä on viime vuosina lisääntynyt. Niitä on löydetty jo lähes koko maasta pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Syytä punkkipaniikkiin ei kuitenkaan ole.

Päivitä tietosi punkkien levittämistä sairauksista
23.5.2019 Lapsen terveys

Punkkien ja niiden levittämien sairauksien määrä on lisääntynyt viime vuosina. Kesälomaa suunnitellessa päivitä myös punkkitietosi!

Varaa aika
Verkkoajanvaraus 030 6000

Yhteystiedot
Jaakonkatu 3 B, 3.krs
00100 Helsinki

Vaihde: 030 633 11
Asiakaspalvelu: 030 6000
Sähköpostit: etunimi.sukunimi@terveystalo.com

Lataa sovellus

030 6000 puhelun hinta on lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min, matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min.

Terveystalolla on Labquality Qualificationin ISO 9001 -laatusertifikaatti - Klikkaa saadaksesi lisätietoa

Suomalaisen työn liiton jäsen

Suomalaista palvelua

Suosikit

Tervetuloa Oma Terveys -palveluun!

Oma Terveys -palvelun kautta näet tulevia hoitotapahtumiasi ja aikaisempiin käynteihisi liittyviä tietoja. Etusivulla esitetään tiedoistasi kooste - lisää tietoja löydät muista osioista.

 

Kehitämme sivustoa jatkuvasti - anna palautetta ja vaikuta.

Valitse sinua kiinnostavat aiheet

Lapsen terveys

Liikkujan terveys

Miehen terveys

Naisten terveys

Seniorin terveys

Terveystalo toimii yli sadan urheiluseuran yhteistyökumppanina. Valitse seura, johon itse tai perheenjäsenesi kuuluvat.