Artikkelit

Moni ikäihminen juo liian vähän vettä – pitkittynyt nestehukka voi heikentää puolustuskykyä

Janontunne heikkenee iän myötä. Riittämätön nesteytys voi heikentää ikääntyneen terveyttä monin tavoin.

 Nesteentarve ei ole vuodenajasta riippuvainen. Vettä pitää muistaa juoda, vaikka janontunnetta ei viileämmällä säällä tuntisi. Tilapäinen, lyhytkestoinen nestehukka on vaaraton, se aktivoi immuunipuolustusta ikään kuin valmistellakseen elimistöä rankoille koetuksille.

Pitkittyneen nestevajauksen aiheuttama elimistön stressireaktio sen sijaan heikentää puolustuskykyä. Erityisen tärkeää riittävä nesteytys on ikääntyneille. 

– Ikääntyessä elimistön koostumuksessa tapahtuu muutoksia, minkä seurauksena veden osuus kokonaismassasta laskee kahdesta kolmasosasta noin puoleen. Samalla janon tunne vaimenee aivoissa tapahtuvien ikääntymismuutosten seurauksena, eikä nestetasapainon säätelyssä voi aiemmissa määrin luottaa omiin tuntemuksiin, kertoo julkisten palveluiden vastuulääkärimme Lars Konttinen.

Konttinen on työssään vastuulääkärinä nähnyt laajan kirjon ongelmia, jotka ovat liittyneet riittämättömään nesteiden saantiin. Ikääntyneiden hyvällä nestetasapainon hoidolla voidaankin usein ehkäistä kaatumisia, tulehduksia, painehaavoja ja jopa mielen toiminnan muutoksia, kuten vireystilan laskua ja sekavuutta.

– Ikäihmiset käyttävät usein myös lääkkeitä, joiden aineenvaihduntatuotteet poistuvat elimistöstä virtsan mukana. Riittävä nesteensaanti on myös tärkeä osa optimaalista sairauksien hoitoa, jatkaa Konttinen.

Koronavirustilanteessa vedenjuonnin tärkeys korostuu entisestään, sillä riittävästi nesteytetty elimistö jaksaa taistella ulkoisia uhkia vastaan ja kykenee myös poistamaan kuona-aineet tehokkaasti.

Ikääntyessä elimistön sisäinen tasapaino eli niin sanottu homeostaasi altistuu järkkymiselle. Terveystalon ikääntyneiden vastuulääkärimallin piirissä oleville noin 15 000 ikäihmiselle tehdään säännöllisesti kokonaisvaltainen geriatrinen arviointi, jonka yhteydessä arvioidaan nestetasapainoa osana elimistön homeostaasin tilaa.

Nykyisessä poikkeustilanteessa, kun tarpeettomia lähikontakteja pyritään minimoimaan, yhteistyön merkitys muiden terveydenhuollon ammattilaisten kanssa korostuu. Terveystalon vastuulääkärimallia toteutetaan laajalti Uudenmaan seudulla muun muassa Espoon, Vantaan ja Loviisan kaupungeissa

Pieniä annoksia pitkin päivää

Aikuisen on hyvä nauttia päivässä nesteitä pari litraa: puolitoista litraa juoden, loput saadaan yleensä ravinnon mukana. Tarve on sama miehille ja naisille ikään katsomatta.

Vettä olisi hyvä juoda pieniä määriä pitkin päivää, sillä kerralla kulautetusta suuresta määrästä imeytyy vain osa. Hyvä tapa on huolehtia, että tulee juotua jokunen lasillinen myös aterioiden välissä. Koko päivän juomattomuutta ei voi paikata valtavalla kerta-annoksella illalla.

Varaa aika ravitsemusterapeutille

Lue myös:

Muita aiheeseen liittyviä

Liike on lääkettä – seniori, älä jämähdä paikoillesi!
Seniorin terveys

Poikkeusolot rajoittavat etenkin yli 70-vuotiaiden elämää, mutta liike ei saisi loppua liikkumisrajoitustenkaan keskellä.

Painonhallinta elämäntavaksi
Naisen terveys

Haluaisitko pudottaa painoasi? Ennen kuin ryhdyt äkillisiin muutoksiin ruokavaliossasi, pysähdy hetkeksi miettimään omaa hyvinvointiasi laajemmin.

Näin pidät sydämesi kunnossa
Seniorin terveys

Sydän sykkii erityisesti liikunnalle ja ruokavalion hyville rasvoille. Terveellisillä elintavoilla voi välttää sydänsairauden.

Aktiivista elämää eläkkeellä
Seniorin terveys

Eläkkeelle jääminen on yksi suurimmista aikuisiällä tapahtuvista elämänmuutoksista. Uusiksi menevät usein niin unirytmi, liikunta- ja ruokailutottumukset kuin sosiaaliset suhteetkin.

Varaa aika
Verkkoajanvaraus 030 6000

Yhteystiedot
Jaakonkatu 3 B, 3.krs
00100 Helsinki

Vaihde: 030 633 11
Asiakaspalvelu: 030 6000
Sähköpostit: etunimi.sukunimi@terveystalo.com

Lataa sovellus

030 6000 puhelun hinta on lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min, matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min.

Terveystalolla on Labquality Qualificationin ISO 9001 -laatusertifikaatti - Klikkaa saadaksesi lisätietoa

Suomalaisen työn liiton jäsen

Suomalaista palvelua

Suosikit

Tervetuloa Oma Terveys -palveluun!

Oma Terveys -palvelun kautta näet tulevia hoitotapahtumiasi ja aikaisempiin käynteihisi liittyviä tietoja. Etusivulla esitetään tiedoistasi kooste - lisää tietoja löydät muista osioista.

 

Kehitämme sivustoa jatkuvasti - anna palautetta ja vaikuta.

Valitse sinua kiinnostavat aiheet

Lapsen terveys

Liikkujan terveys

Miehen terveys

Naisten terveys

Seniorin terveys

Terveystalo toimii yli sadan urheiluseuran yhteistyökumppanina. Valitse seura, johon itse tai perheenjäsenesi kuuluvat.