Artikkelit

Karkota väsymys!

Pimeä vuodenaika haastaa jaksamisen. Terveelliset elämäntavat ja säännöllinen päivärytmi auttavat pitämään vireyttä yllä.

Terveystalon johtavan psykologi Tuija Turusen mukaan päivien lyheneminen vaikuttaa biologisesti vuorokausirytmiin. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki kokisivat pimeän vuodenajan automaattisesti raskaaksi.

– Joku saa virtaa syksyn tuomista viikkorutiineista, toisella taas energiataso laskee. Valon määrän vähentyessä arki voi kuitenkin kaventua pimeästä pimeään suorittamiseksi, kun töihin lähdettäessä ja kotiin palatessa on pimeää. Kiireisessä viikkorytmissä jää helposti huomaamatta, ettei ulkona päivänvalossa tule liikuttua juurikaan. Tärkeää olisi löytää aikaa ulkoilmassa vietetyille hetkille, sillä ne tekevät tutkitusti hyvää sekä mielelle että keholle, Turunen kertoo.

Jos huomaa pimeän vaikuttavan omaan vireystilaansa, Turunen neuvoo pitämään päivärytmin mahdollisimman samanlaisena ja tankkaamaan valoa tarvittaessa esimerkiksi kirkasvalolampulla.

– Liikunnalla, unella ja oikeanlaisella ravitsemuksella on merkittävä vaikutus jaksamiseen. Tärkeintä on löytää itselle mieluinen tapa liikkua ja kuunnella omaa kehoaan, millaista liikuntaa milloinkin tarvitsee. Joskus rauhallinen kävelylenkki voi olla stressitason laskemiseen parempi vaihtoehto kuin hikijumppa.

Kevennä huolikuormaa

Itselle mieluisten asioiden tekeminen auttaa terveellisten elämäntapojen ohella pitämään mielialan korkealla. Turunen kehottaa tarkastelemaan, mistä asioista oma elämä koostuu.

– Aina silloin tällöin kannattaa miettiä, mitä omaan elämään kuuluu: mitkä asiat ovat juuri nyt minulle tärkeitä ja mistä taas voisin päästää irti? Usein kannattelemme tarpeettomasti mukana isoa huolikuormaa. Turhista huolista kannattaa tulla tietoiseksi ja ympäröidä itsensä mielihyvää tuottavilla asioilla.

Turunen muistuttaa, että pimeä vuodenaika on vain yksi asia muiden joukossa:

– Kannattaa pohtia, miten itse voi parhaiten vuoden pimeimpänä aikana. Se voi tarkoittaa kynttilöiden sytyttämistä, ajan viettämistä hyvässä seurassa tai käpertymistä sohvan nurkkaan hyvän kirjan pariin. Itselleen on hyvä muistaa olla lempeä ja myötätuntoinen – ja unohtaa vertailu toisiin.

Virtaa ruokarytmistä

Ravitsemusterapeutti Hanna Partasen mukaan valon määrän väheneminen vaikuttaa siihen, minkälaisia ruokia tekee mieli.

– Alkutalvi on hankalaa aikaa painonhallinnan kannalta. Monilla makeanhimo herää herkemmin, annoskoot kasvavat ja viileä ilma houkuttaa valitsemaan lämpimiä keittoja ja pataruokia salaattien sijaan. Omaan vireystilaan voi vaikuttaa parhaiten syömällä tasaisin väliajoin sopivan kokoisia annoksia ja suosimalla ruokia, joissa on paljon kasviksia, Partanen sanoo.

 

Vinkit jaksamiseen pimeänä vuodenaikana:

  1. Valitse itsellesi mieluinen tapa liikkua. Liikunta ei saisi aiheuttaa ylimääräistä stressiä, vaan sen pitäisi tuoda iloa ja mielihyvää. Virkistäytyä voi myös hyötyliikunnan avulla huomaamattaan, esimerkiksi kävelemällä osan työmatkasta.
  2. Tee happihyppely keskellä päivää. Ulkoilma ja valo keskellä päivää auttavat jaksamaan. Lähde esimerkiksi lounaalle parin korttelin päähän työpaikalta.
  3. Nuku riittävästi. Turvaa hyvät yöunet rauhoittamalla iltaa. Päiväsaikaan väsymystä voi helpottaa lyhyillä, 15 minuutin päiväunilla.
  4. Helpota ruoanvalmistusta. Monilla arki on kiireistä. Hyödynnä pakastealtaan uunijuureksia ja wokkivihanneksia, sillä ne tuovat helpotusta arkeen ja riittävästi kasviksia lautaselle.
  5. Syö sitrushedelmiä. Kirpeät ja C-vitamiinipitoiset sitrushedelmät ovat hyviä välipaloja ja voivat piristää vireystilaa esimerkiksi yövuoron aikaan.

Varaa aika psykologille

Varaa aika
Verkkoajanvaraus 030 6000*

Yhteystiedot
Jaakonkatu 3 B, 3.krs
00100 Helsinki

Vaihde: 030 633 11
Asiakaspalvelu: 030 6000*
Sähköpostit: etunimi.sukunimi@terveystalo.com

Lataa sovellus

*030 6000 puhelun hinta on matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min ja lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min. Jonotus on maksullista.

Terveystalolla on Labquality Qualificationin ISO 9001 -laatusertifikaatti - Klikkaa saadaksesi lisätietoa

Suomalaisen työn liiton jäsen

Suomalaista palvelua

Suosikit

Tervetuloa Oma Terveys -palveluun!

Oma Terveys -palvelun kautta näet tulevia hoitotapahtumiasi ja aikaisempiin käynteihisi liittyviä tietoja. Etusivulla esitetään tiedoistasi kooste - lisää tietoja löydät muista osioista.

 

Kehitämme sivustoa jatkuvasti - anna palautetta ja vaikuta.

Valitse sinua kiinnostavat aiheet

Lapsen terveys

Liikkujan terveys

Miehen terveys

Naisten terveys

Seniorin terveys

Terveystalo toimii yli sadan urheiluseuran yhteistyökumppanina. Valitse seura, johon itse tai perheenjäsenesi kuuluvat.