Artikkelit

Joulupöytä katetaan vain kerran vuodessa – nauti siitä ilman huonoa omaatuntoa

Ruoka on iso osa joulua, ja siitä saa nauttia hyvällä omallatunnolla. Johtavan ravitsemusterapeutimme Mikko Rinnan mielestä jouluherkutteluja on turha surkutella, sillä kokonaisuuden kannalta muutaman päivän herkuttelulla ei ole merkitystä.

Moni kokee vuosittain jo etukäteen huonoa omaatuntoa joulun ja uudenvuoden notkuvista herkkupöydistä ja konvehtirasioista. Uutena vuotena luvataan ja vannotaan ”korjata repsahdukset” ja ”palata ruotuun”, ja tammikuun alussa kuntosalit ja laihdutusryhmät pullistelevat katumusharjoitusta tekevistä herkuttelijoista.

– Joulusyömingit nousevat esiin myös ravitsemusterapian vastaanotoilla. Moni pohtii, kuinka jouluherkutteluun tulisi oikein suhtautua. Jouluaikaan osuu usein muutaman viikon tauko tapaamisista, joten asia mietityttää siltäkin kantilta monia asiakkaita, kertoo johtava ravitsemusterapeuttimme Mikko Rinta.

Rinta sanoo, että joulun aikana on lupa lomailla myös syömisen osalta. 

– Jouluna voi hyvin antaa itselleen luvan syödä hieman vapaammin. Etenkin painonhallinnan kanssa työtä tekevien on hyvä päättää etukäteen, että jouluviikko ollaan lomalla eikä suupaloja tarvitse laskea. Jouluähkystä on tehty aivan liian iso peikko – syöminen riistäytyy käsistä todella harvalla ja ehdottomat kiellot usein vain lisäävät ongelmia. Sallivampi asenne ja rennompi suhtautuminen istuvat joulunviettoon paremmin, Rinta sanoo.

– Joulu on vain kerran vuodessa, ja etenkin nyt korona-aikana moni on joutunut jo rajoitusten vuoksi tekemään kompromisseja, kun kaikki läheiset eivät välttämättä voi kokoontua yhteen. Poikkeuksellisen vuoden päätteeksi jokaisella meistä on oikeus nauttia joulusta täysillä, ilman kieltolistoja.

Pohdi näitä jouluna:

  • Päätä etukäteen, miten suhtaudut jouluherkutteluun. Jos annat itsellesi luvan nauttia rennosti, toimi myös sen mukaan äläkä syyllisty jokaisesta suupalasta.
  • Jouluherkuttelu ei aiheuta pysyviä muutoksia terveydessä jos juhlasyömisestä palataan lopulta takaisin kohtuulliseen arkisyömiseen. Syyllisyys ei hyödytä ketään – terveyden kannalta merkittävimmät asiat tehdään jokapäiväisessä elämässä!
  • Herkutteluissa kannattaa muistaa nestetasapainosta huolehtiminen: suolaisen jouluruoan, glögien ja viinien lomassa vedenjuonti unohtuu herkästi. Liian vähäinen juominen saa olotilan tukkoiseksi, joten muista ”välivesi” myös jouluna!

Varaa aika ravitsemusterapeutille

Lue myös:

Varaa aika
Verkkoajanvaraus 030 6000

Yhteystiedot
Jaakonkatu 3 B, 3.krs
00100 Helsinki

Vaihde: 030 633 11
Asiakaspalvelu: 030 6000
Sähköpostit: etunimi.sukunimi@terveystalo.com

Lataa sovellus

030 6000 puhelun hinta on lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min, matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min.

Terveystalolla on Labquality Qualificationin ISO 9001 -laatusertifikaatti - Klikkaa saadaksesi lisätietoa

Suomalaisen työn liiton jäsen

Suomalaista palvelua

Suosikit

Tervetuloa Oma Terveys -palveluun!

Oma Terveys -palvelun kautta näet tulevia hoitotapahtumiasi ja aikaisempiin käynteihisi liittyviä tietoja. Etusivulla esitetään tiedoistasi kooste - lisää tietoja löydät muista osioista.

 

Kehitämme sivustoa jatkuvasti - anna palautetta ja vaikuta.

Valitse sinua kiinnostavat aiheet

Lapsen terveys

Liikkujan terveys

Miehen terveys

Naisten terveys

Seniorin terveys

Terveystalo toimii yli sadan urheiluseuran yhteistyökumppanina. Valitse seura, johon itse tai perheenjäsenesi kuuluvat.