Artikkelit

Ahdistuneisuushäiriöt ovat kasvaneet merkittävästi

Naisen terveys, Miehen terveys

Mielenterveyden häiriöihin liittyvät diagnoosit ovat kasvaneet viidenneksellä kolmessa vuodessa ja erityisesti ovat lisääntyneet ahdistuneisuushäiriöt. Terveystalon johtava psykologi Tuija Turunen kertoo, että haemme aiempaa rohkeammin apua.

Kun työikäinen suomalainen sairastaa, ovat flunssa ja selkäsärky ylivoimaisesti suurimmat syypäät. Terveystalon potilastietojärjestelmästä pseudonymisoidusti eli ilman henkilötietoja koottu data kertoo, että mielenterveyden häiriöitä diagnosoitiin vuonna 2018 viidennes enemmän kuin vuonna 2016.

Samaan aikaan mielenterveyden häiriöiden – ahdistuneisuuden, unettomuuden, masennuksen, pitkittyneen stressin tai toistuvan masennuksen – aiheuttamien sairauspoissaolopäivien määrä kasvoi lähes puolella miljoonalla viime vuoden 1,3 miljoonaan sairauspoissaolopäivään.

Kyse ei ole vain suomalaisesta ilmiöstä, vaan mielenterveyden ongelmat ovat lisääntyneet maailmanlaajuisesti.

Lue myös: Miksi mieli sairastuu? Taustalla on harvoin vain yksi syy

Sairauspoissaolot ovat kasvaneet merkittävästi

 

 

Häpeä on hälvenemässä

– Erityisesti ahdistuneisuushäiriöiden diagnoosit ovat kasvaneet pysäyttävän paljon. Potilaskunnassamme korostuvat ahdistuneisuus ja masennustilat, jotka aiheuttavat paljon sekä henkilökohtaista psyykkistä kärsimystä että sairauspoissaoloja, Tuija Turunen sanoo.

– Positiivista on, että kasvavat luvut kertovat myös siitä, että mielenterveysongelmiin liittyvä häpeä on hälvenemässä. Yhä useampi haluaa hakea apua ja saa sitä. Kyky rakastaa ja tehdä työtä on vanha mielenterveyden määritelmä. Se sisältää edelleen viisaan ajatuksen: mielenterveys koostuu monesta asiasta.

Lue myös: Kehomme kertoo ylikuormasta – tunnista omat hälytysmerkkisi 

Mielenterveyshäiriöt poissaolojen syynä ovat yleistyneet

 

Avainasemassa vaikuttava ja oikea-aikainen hoito

Kun mieli kuormittuu tai sairastuu, se heijastuu niin koti- kuin työelämäänkin. Potilas ja hänen lähipiirinsä joutuvat koville, ja pitkät sairauspoissaolot tulevat kalliiksi sekä työnantajille että koko yhteiskunnalle.

– Työn tekeminen on kuntouttavaa, sillä kukaan ei parane yksin kotona. Vaikuttava, oikea-aikainen hoito auttaa palaamaan nopeammin arkeen ja työelämään. Kun hoidamme työssäkäyviä aikuisia hyvin, teemme myös tärkeää ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä koko perheen hyvinvointia ajatellen, Tuija Turunen kertoo.

– Aikuisten mielenterveysongelmat voivat periytyä seuraavalle sukupolvelle. Siksi lapsiperheistä on pidettävä hyvää huolta ja vanhemmuuden taitoja on tärkeää tukea. Myös elämän eri siirtymävaiheissa mieli on lujilla, minkä vuoksi mielenterveyttä tukevia ja hoitavia palveluita tulisi olla helposti saatavilla. Matalankynnyksen ennaltaehkäiseviä digipalvelujamme ovat esimerkiksi Mielen chat ja Mielen sparri.

Lue lisää Terveystalon mielen hyvinvoinnin palveluista.

Mielen hyvinvoinnin palvelut


Kenelle tahansa voi tapahtua milloin tahansa mitä tahansa, mikä kuormittaa mieltä ja vaikuttaa psyykkiseen hyvinvointiin ja jaksamiseen. Mieli kaipaa hoivaa ja huolenpitoa erityisesti silloin, kun elämä koettelee.

Varaa aika psykologille

Varaa aika psykoterapeutille


Näin Suomi voi
Kuinka Suomi voi – ja miten hyvinvointimme parantuisi? Terveystalo analysoi ja julkaisee vuoden 2019 mittaan potilastietojärjestelmäänsä kertynyttä tietoa suomalaisten terveydestä ja hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä. Tavoitteena on edistää koko suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointia nostamalla esiin kansanterveydellisesti merkittäviä havaintoja ja kehityskaaria. Viime vuonna 15 prosenttia kaikista Suomen lääkärivastaanotoista eli yhteensä 3,5 miljoonaa vastaanottokäyntiä tehtiin Terveystalossa. Suomen suurimmassa yhtenäisessä potilastietojärjestelmässä on tietoa noin 3,6 miljoonan suomalaisen terveydestä.

Muita aiheeseen liittyviä

Älä anna kolean sään viedä lomafiilistä
12.7.2019 Naisen terveys

Kesäloma on monelle vuoden kohokohta ja siihen ladataan paljon odotuksia. Tänä vuonna heinäkuu on alkanut poikkeuksellisen koleana. Miten suhtautua, kun helle ei helli ja lomapäivät tuntuvat valuvan hukkaan? Psykologimme kehottaa suhtautumaan lomasuunnitelmiin joustavasti.

Kesä herättää seksihalut
8.7.2019 Naisen terveys

Kesä vaikuttaa suomalaisten petipuuhiin virkistävästi. Vaikka seksi voi lomalla olla vapaampaa, on turvallisuus hyvä pitää mielessä myös kesäillan huumassa.

Ruokarytmi rempallaan? Ravitsemusterapeutti katkaisee napostelukierteen
5.7.2019 Naisen terveys

Syöminen tuottaa monelle päänvaivaa, sillä etenkin arjen pyörteissä terveellisyys jää helposti kiireen ja mielitekojen jalkoihin. Ravitsemusterapeuttimme Mikko Rinta kehottaa kiinnittämään huomiota erityisesti omaan ateriarytmiin.

Pitäisikö vanhempien ottaa nuorista mallia alkoholin käytössä?
5.7.2019 Naisen terveys

Suomalaisten alkoholin käyttö lisääntyy kesälomakaudella, ja kohtuukäytön rajat saattavat ylittyä huomaamatta. Päihdelääketieteen erikoislääkärimme kummeksuu vanhempien pyrkimyksiä tehdä lapsistaan alkoholin kohtuukäyttäjiä.

Varaa aika
Verkkoajanvaraus 030 6000

Yhteystiedot
Jaakonkatu 3 B, 3.krs
00100 Helsinki

Vaihde: 030 633 11
Asiakaspalvelu: 030 6000
Sähköpostit: etunimi.sukunimi@terveystalo.com

Lataa sovellus

030 6000 puhelun hinta on lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min, matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min.

Terveystalolla on Labquality Qualificationin ISO 9001 -laatusertifikaatti - Klikkaa saadaksesi lisätietoa

Suomalaisen työn liiton jäsen

Suomalaista palvelua

Suosikit

Tervetuloa Oma Terveys -palveluun!

Oma Terveys -palvelun kautta näet tulevia hoitotapahtumiasi ja aikaisempiin käynteihisi liittyviä tietoja. Etusivulla esitetään tiedoistasi kooste - lisää tietoja löydät muista osioista.

 

Kehitämme sivustoa jatkuvasti - anna palautetta ja vaikuta.

Valitse sinua kiinnostavat aiheet

Lapsen terveys

Liikkujan terveys

Miehen terveys

Naisten terveys

Seniorin terveys

Terveystalo toimii yli sadan urheiluseuran yhteistyökumppanina. Valitse seura, johon itse tai perheenjäsenesi kuuluvat.