Artikkelit

5 syytä tulla työterveystarkastukseen

Kannattaako työntekijöille järjestää vapaaehtoisia työterveystarkastuksia? Tai onko niihin osallistuminen vaivan väärti, kun kalenteri täyttyy jo töistä? Kokosimme yhteen työterveystarkastusten hyödyt ja syyt saapua vastaanotolle, kun kutsu käy.

1. Työntekijöiden työkyvyttömyyden ehkäiseminen

Työterveystarkastukset auttavat tunnistamaan oman henkilöstön terveyshaasteita ja kohdistamaan työterveyden palveluja tukemaan juuri heidän työkykyään. Kun riskit havaitaan ajoissa, voidaan ennaltaehkäistä sairauslomia ja työkyvyttömyyseläkkeitä. Työterveystarkastusten hyöty perustuu terveyden säännölliseen seurantaan. Vaikka yksittäinenkin tarkastus saattaa antaa tärkeän sysäyksen esimerkiksi elämäntapojen muuttamiseen, se ei vielä kerro terveydessä tapahtuneista muutoksista. Ne eivät välttämättä aiheuta tuntemuksia tai näy päällepäin: esimerkiksi lievästi kohonnut verenpaine tai -sokeri voi kertoa riskistä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin tai diabetekseen.

2. Yksilöllistä tukea omille tavoitteille

Perimälleen ei kukaan voi mitään, mutta elämäntapoihin voi vaikuttaa paljonkin. Työterveystarkastus herättää pohtimaan sitä, mitkä asiat ovat itselle tärkeitä ja mihin haluaa sitoutua. Tarkastus alkaa yleensä kirjallisella tai sähköisellä kyselyllä, josta saa välittömän palautteen. Tarvittaessa tehdään myös erilaisia laboratoriotutkimuksia tai muita mittauksia. Niiden jälkeen työterveyshoitajan kanssa laaditaan henkilökohtainen Oma Suunnitelma eli työterveys- ja hyvinvointisuunnitelma. Siihen kirjataan ihmisen itselleen asettamat tavoitteet, kuten painonpudotus, liikunnan lisääminen, stressin vähentäminen tai muutokset työpaikalla. Suunnitelmaan kirjataan myös, miten tavoitteiden toteutumista tuetaan, esimerkiksi työfysioterapeutin neuvonnalla niska-hartiaoireisille tai ohjauksella uniryhmään.

3. Hoitoa omien terveysriskien mukaan

Jos ihmisellä havaitaan työterveystarkastuksessa merkittäviä riskejä tai hoitoa vaativia sairauksia, hänet ohjataan työterveyslääkärille hoitopolun suunnittelua varten. Kyselyjen perusteella oikein kohdennetulla tuella on pystytty vaikuttamaan esimerkiksi painonhallintaan, kohonneeseen riskiin sairastua diabetekseen, tupakasta luopumiseen ja alkoholin riskikäyttöön. Varhainen tuki on tärkeää myös esimerkiksi unihäiriöiden ja työuupumuksen hoidossa.

4. Tavoitteet eivät unohdu tarkastusten välissä

Oma Suunnitelman laatimisen yhteydessä sovitaan aina myös, miten tavoitteiden toteutumista seurataan yhdessä työterveystarkastusten välissä. Seurannassa voidaan hyödyntää mobiilipalveluita ja etävastaanottoa. Ryhmätasolla terveyttä edistävien toimien vaikuttavuutta seurataan esimerkiksi organisaatio- tai osastokohtaisesti. Työnantajalle raportoidaan työterveyden vaikuttavuutta vuosittain tietosuoja huomioiden.

5. Terveenä eläkkeelle

Työterveystarkastukset luovat pohjaa työelämän jälkeisille aktiivisille eläkepäiville. Niiden avulla voidaan ennaltaehkäistä sairauksia, jotka heikentäisivät toimintakykyä myöhemmin elämässä.

Lue lisää työterveydestä

Varaa aika
Verkkoajanvaraus 030 6000*

Yhteystiedot
Jaakonkatu 3 B, 3.krs
00100 Helsinki

Vaihde: 030 633 11
Asiakaspalvelu: 030 6000*
Sähköpostit: etunimi.sukunimi@terveystalo.com

Lataa sovellus

*030 6000 puhelun hinta on matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min ja lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min. Jonotus on maksullista.

Terveystalolla on Labquality Qualificationin ISO 9001 -laatusertifikaatti - Klikkaa saadaksesi lisätietoa

Suomalaisen työn liiton jäsen

Suomalaista palvelua

Suosikit

Tervetuloa Oma Terveys -palveluun!

Oma Terveys -palvelun kautta näet tulevia hoitotapahtumiasi ja aikaisempiin käynteihisi liittyviä tietoja. Etusivulla esitetään tiedoistasi kooste - lisää tietoja löydät muista osioista.

 

Kehitämme sivustoa jatkuvasti - anna palautetta ja vaikuta.

Valitse sinua kiinnostavat aiheet

Lapsen terveys

Liikkujan terveys

Miehen terveys

Naisten terveys

Seniorin terveys

Terveystalo toimii yli sadan urheiluseuran yhteistyökumppanina. Valitse seura, johon itse tai perheenjäsenesi kuuluvat.