Artikkelit

100 sairaspäivää vuodessa

Päiväkodin aloittava lapsi voi sairastella lähes tauotta jopa puolen vuoden ajan altistuessaan infektiotautien kierteelle. Syy voi löytyä suurten ryhmäkokojen lisäksi myös ravinnosta.

Suomalaislapset sairastavat vuosittain viidestä kymmeneen infektiotautia. Alle 3-vuotiailla päiväkotilapsilla infektio-oireisia päiviä on keskimäärin sata ja yli 3-vuotiailla 50. Taudit tarttuvat ärhäkästi pisaratartuntana läheisessä kontaktissa ja yhteisistä leluista.

– Valitettavasti jopa puolen vuoden infektiokierre päiväkodin aloittaneella lapsella on aika normaalia, kertoo lastentautien ja lasten infektiosairauksien erikoislääkäri Marjo Renko Terveystalosta.

Yskä pahenee usein öisin

Vaikka päiväkodeissa pöpöt leviävät herkästi suurten ryhmäkokojen vuoksi, myös kotihoidossa olevat lapset sairastelevat. Hengitystieinfektion tyypillisiä oireita ovat vuotava tai tukkoinen nenä, yskä, kuume ja kurkkukipu. Oireet kestävät usein viikosta kahteen ja usein esimerkiksi yskäoireet pahenevat öisin.

– Makuuasennossa nenänielusta valuu limaa kurkkuun. Toisinaan lapsi yskii limaa irti niin, että siitä seuraa oksennusreaktio, Renko sanoo.

Sairastelun ehkäisyssä käsien säännöllinen pesu on erityisen tärkeää. Lisäksi pienten vauvojen kanssa tulisi välttää ruuhkaisia paikkoja ja nuhaisia vieraita.

Puolustuskyvyssä ja immuniteetissä eroja

Vanhempia ihmetyttää usein, miksi toiset lapset tuntuvat sairastelevan koko ajan, kun taas toiset selviävät vähemmällä. Eroja herkkyydessä sairastua on myös perheen sisällä.

– Lasten limakalvojen paikallinen puolustuskyky on yksilöllinen ja immuniteetissa on eroja. Allergiset ja atoopikot ovat muita herkempiä saamaan limakalvoille infektioita, Renko huomauttaa.

Tutkimukset osoittavat, että tupakansavulle altistuminen lisää moninkertaisesti riskiä sairastua hengitystieinfektioihin ja saada vaikeampia komplikaatioita. Myös ravinnon vaikutuksia lasten sairasteluun on alettu tarkastella, mutta tutkimuksia aiheesta on vielä vähän. D-vitamiinilisän säännöllisestä käytöstä on jonkin verran näyttöä infektiotautien ehkäisemisessä. Lisäksi Oulussa tehty tuhat päiväkotilasta kattanut tutkimus osoitti selkeitä eroja lasten ruokavalion vaikutuksista nielu- ja korvatulehduksiin.

– Esimerkiksi sokeria paljon nauttineet lapset kantoivat nielussa useammin korvatulehdusta aiheuttavia bakteereita, kun taas marjoja ja hedelmiä säännöllisesti syöneet lapset sairastivat vähemmän korvatulehduksia.

Koska flunssainen lapsi lääkäriin?

  • Kun yleisvointi epäilyttää. Lapsen yleisvoinnin seuraaminen on tärkeintä: jos lapsi ei jaksa leikkiä tai kiinnostua mistään, on väsynyt ja nuutunut tai ei juo tarpeeksi nestettä, on hyvä viedä lapsi lääkärin arvioitavaksi.
  • Kun korkea kuume on ainoa selkeä oire. Kuume on yleinen oire tulehdustilasta, jonka syy täytyy selvittää.
  • Kun herää epäilys, että lapsen korvat oireilevat, kurkku on arka tai hengitys vaikeaa ja rohisee.                Välikorvatulehdus, nielutulehdus ja keuhkoputkentulehdukseen liittyvä hengitysvaikeus voivat vaatia lääkärin arviota.
  • Kun jokainen flunssa johtaa esimerkiksi korvatulehdukseen tai alahengitystieinfektioon. Lapsen ei tarvitse kärsiä sairastelusta turhaan, vaan tilannetta voidaan helpottaa esimerkiksi korviin asennettavien putkien avulla.

Varaa aika lääkärille

Muita aiheeseen liittyviä

Törmäsikö lapsesi netissä häiritsevään sisältöön? Näin käsittelette asiaa yhdessä
Lapsen terveys

Sosiaalisessa mediassa voi törmätä monenlaiseen häiritsevään sisältöön. Psykologi-psykoterapeuttimme Lotta Heiskanen neuvoo, kuinka käsitellä asiaa lasten ja nuorten kanssa.

Kuinka valmistella lasta koronatestiin? ”Tilanteen tulee olla mahdollisimman rauhallinen ja turvallinen”
Lapsen terveys

Pienikin lapsi voi ymmärtää, miksi kurjalta tuntuvia asioita on joskus tehtävä. Tärkeintä on, että tilanne on turvallinen ja hallittu ja että ympärillä olevat aikuiset seisovat rauhallisesti ja vakaasti toimenpiteen takana. Johtava psykologimme Tuija Turunen neuvoo, miten lapsen näytteenottoon voi valmistautua.

Syystaudit rantautuvat lapsiperheisiin – älä vie sairasta lasta hoitoon!
Lapsen terveys

Pöpöt jylläävät päiväkodeissa ja kouluissa etenkin syksyisin. Lue vinkit lapsiperheen tavallisimpien syystautien selättämiseen.

Suurin osa korvatulehduksista paranisi ilman antibiootteja – putkitus auttaa sitkeimpiin kierteisiin
Lapsen terveys

Erityisesti pieniä lapsia kiusaavat korvatulehdukset paranevat usein itsestään, jos kipu saadaan hallintaan särkylääkkeellä. Joskus joudutaan turvautumaan korvien putkitukseen.

Varaa aika
Verkkoajanvaraus 030 6000

Yhteystiedot
Jaakonkatu 3 B, 3.krs
00100 Helsinki

Vaihde: 030 633 11
Asiakaspalvelu: 030 6000
Sähköpostit: etunimi.sukunimi@terveystalo.com

Lataa sovellus

030 6000 puhelun hinta on lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min, matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min.

Terveystalolla on Labquality Qualificationin ISO 9001 -laatusertifikaatti - Klikkaa saadaksesi lisätietoa

Suomalaisen työn liiton jäsen

Suomalaista palvelua

Suosikit

Tervetuloa Oma Terveys -palveluun!

Oma Terveys -palvelun kautta näet tulevia hoitotapahtumiasi ja aikaisempiin käynteihisi liittyviä tietoja. Etusivulla esitetään tiedoistasi kooste - lisää tietoja löydät muista osioista.

 

Kehitämme sivustoa jatkuvasti - anna palautetta ja vaikuta.

Valitse sinua kiinnostavat aiheet

Lapsen terveys

Liikkujan terveys

Miehen terveys

Naisten terveys

Seniorin terveys

Terveystalo toimii yli sadan urheiluseuran yhteistyökumppanina. Valitse seura, johon itse tai perheenjäsenesi kuuluvat.